Kattava ravitsemusohjelma lapsesi muuttuviin tarpeisiin.

Vauvan ensimmäiset hampaat

Vauvallesi puhkeaa 20 maitohammasta viiden kuukauden ja kolmen vuoden välillä. Ensimmäiset hampaat ilmestyvät yleensä kuuden kuukauden iässä. Se on tärkeä merkkipaalu koko perheelle, mutta myös varsin kivulias vaihe vauvallesi. Vauvasi saattaa olla hyvin kärttyisä hampaita saadessaan.

Vauvat usein kuolaavat paljon, pureskelevat nyrkkejään, ja heidän ikenensä turpoavat. Kyyneleet, ruokahalun puute ja punoittava peppu ilmoittavat yleensä ensimmäisen hampaan tulosta. Joidenkin vanhempien lapset saavat hampaansa melkein huomaamatta ja kivutta. Mutta miten se sitten sujuukin, vauvan ensimmäinen hammas on tunteita nostattava hetki äidille ja isälle!

Hampaiden saanti vaihe vaiheelta

Jotkut vauvat saavat hampaat keskimääräiseen tahtiin – ja toiset taas ihan omassa tahdissaan.


Ei ole syytä hätääntyä. Alla annetut iät vaihtelevat vauvasta toiseen.





Lohduta vauvaasi

Ensimmäisten hampaiden tulo on yleensä varsinainen haaste vanhemmille. Äiti ja isä hätääntyvät helposti nähdessään lapsensa kärsivän, varsinkin kun ei sylissä pitäminen tai keinuttaminen tunnu helpottavan vauvan oloa.

Itse asiassa ei ole olemassa mitään temppua, jolla hampaiden saannista saisi kivuttomamman.

Seuraavat vinkit saattavat auttaa rauhoittamaan lastasi vaikean vaiheen läpi:
Anna lapsellesi erityinen helistin mielenkiinnon kohteeksi ja jääkaapissa kylmennettävä pururengas pureskeltavaksi. Viileä pururengas helpottaa kipua ikeniä vahingoittamatta. Peukalon tai tutin imeminen voi myös helpottaa sillä imemisellä on rauhoittava vaikutus. Kysy neuvolasta ammattiapua.


 

Harjaa hampaat kahdesti päivässä

Ota tavaksi harjata lapsen hampaat aamuin illoin heti ensimmäisen hampaan puhjettua. Lapsi saa tietysti kokeilla harjausta itsekin, mutta on tärkeää, että aikuinen harjaa hänen hampaansa kunnolla. Kun lapsi saa poskihampaita, käytä fluorihammastahnaa. Lapsen pikkusormen kynnen kokoinen määrä riittää. Fluoripitoinen hammastahna vahvistaa hampaita. Se suojaa kariekselta, mutta voi myös korjata hampaan pintojen kariesvaurioita. Anna lisäfluoria neuvolan ohjeiden mukaan. Saat lisää neuvoja hammaslääkäriltä.