Suomi Vaihda

Ravitsemus lapsellesi

Kattava ravitsemusohjelma lapsesi muuttuviin tarpeisiin.


Aterioista tulee entistäkin tärkeämpiä

Lapsista on hauskaa tehdä sitä, mitä muutkin tekevät. Siksi he haluavat usein myös syödä kuten muut. Nyt kun lapsesi on kahdeksankuinen, hän voi syödä lähes kaikkea mitä muukin perheenne syö. Suolaa ja voimakkaita mausteita ei kuitenkaan vielä lisätä lapsen ruokaan. Hänen ruokansa on hienonnettava tai paloiteltava sopivaksi. Kun lapsi saa istua ruokapöydässä ja syödä perheen kanssa yhdessä, hän saa nauttia seurustelusta pöydän ääressä. Lapsi tarkkailee muita perheenjäseniä ja oppii heiltä, kuinka ruokaa syödään.

Miten vauva kehittyy?

> Opi lisää lapsesi kehityksestä täältä

Mikä olisi hyvää ja monipuolista ruokaa yhdeksi päiväksi tässä vaiheessa?

> Opi lisää lapsesi kehityksestä täältä

Harjoitus tekee mestarin


Otsikon sananlasku pätee myös silloin, kun lapsi opettelee syömään itse. Anna siis lapsesi harjoitella syömistä mahdollisimman aikaisin – lusikan kanssa tai ilman. Pöytätapoja ei tarvitse opetella heti ensimmäiseksi.

 

Osa ruoasta päätyy aluksi muualle kuin suuhun. Ja usein jopa pöydän ulkopuolelle. Anna lapsesi kokeilla itse ja nauttia uudesta ruoasta omalla tavallaan. Näin ruokailu on hänestä kivaa myöhemminkin.

 

Kun lapsi alkaa syödä itse, syntyy tietenkin melkoista sotkua. On hyvä sisustaa lapsen ruokailupaikka sellaiseksi, etteivät pienet vahingot haittaa. Voit esimerkiksi ottaa maton pois ruokapöydän alta tai laittaa syöttötuolin alle vahakankaan. Lapsen lautasen on hyvä olla korkeareunainen, ja sen tulisi pysyä hyvin paikallaan pöydällä. Jos lapsellasi on vaaleat tai muuten arat vaatteet, nekin kannattaisi ehkä vaihtaa ruokailun ajaksi. Voit myös hankkia hihallisen ruokalapun. Kiinnitä ruokalappua valitessasi huomiota siihen, että se on helppo puhdistaa.

Kaksi lämmintä ateriaa päivässä

Lapsi tarvitsee kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Ruokaan tulee samalla lisää vaihtelua. Vaihda peruna välillä riisiin tai pastaan. Keitettyjen kasvisten sijaan voit tarjota porkkanaraastetta tai pieneksi pilkottua tomaattia.

 

Nyt kannattaa tarjota ruokaa, jossa on entistä enemmän pureskeltavaa. Lapset osaavat pureskella jo silloin, kun heillä on vain muutama hammas. Aikuisten ruokaa hienonnettaessa pitää huolehtia siitä, että palaset eivät jää liian suuriksi. Varo myös tarjoamasta lapselle suolaisia ja voimakkaasti maustettuja ruokia. Aikuisten ruoasta onkin hyvä erottaa lapsen annos ennen suolan ja voimakkaiden mausteiden lisäämistä.

Kastikkeessa keitettyä kalaa

Helppoa ja maukasta ruokaa niin lapsille kuin aikuisillekin! Kun valmistat tätä perheen pienimmille, muistathan jättää suolan ja kalaliemen pois. Tarjoa lisukkeina riisiä ja parsakaalia ja päivällinen on sillä selvä.

 

Noin 8 lasten tai 4 aikuisten annosta

 

400 g tuoretta tai pakastettua kalafileetä, esim. kirjolohta tai punakampelaa

 

Kastike
3 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
(1 rkl nestemäistä kalafondia tai 1 kalaliemikuutio yli vuoden ikäisille)
1 dl kermaa tai maitoa
1–2 rkl juoksevaa margariinia

Makua antamaan:
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 dl tilli- tai persiljasilppua

 

Jos käytät pakastekalaa, anna sen sulaa, kunnes voit viipaloida tai paloitella sen. Huuhtaise tuoreet kalafileet. Paloittele fileet. Jos ne ovat pienempiä, rullaa ne.

 

Sekoita jauhot veteen matalassa, laakeassa kattilassa. Kaada sekaan kerma tai maito ja margariini. Anna kastikkeen kiehua muutama minuutti samalla sekoittaen. Lisää kala ja hauduta 5–10 minuuttia, kunnes kala on kypsää.

 

Lisää mausteyrtit ja/tai sitruunamehu. Tarkista maku. Ota lasten osuus eri astiaan ja lisää aikuisten osuuteen halutessasi suolaa, kalalientä tai kalafondia. Muistathan varoa ruotoja!

 

Jos lapsellasi on keliakia tai jos hän on allerginen kotimaisille viljoille tai lehmänmaidon proteiinille, korvaa maito vedellä ja vehnäjauhot maizenalla tai muulla lapsellesi sopivalla tärkkelyksellä. Tarkista, ettei kalaliemessä tai -fondissa ole maitotuotteita ja että kalaliemi on gluteenitonta. Käytä maidotonta margariinia.

Puuroteria

Luuro ovat hyvää ruokaa pienille lapsille. Nyt kun lapsesi on jo kasvanut, voit antaa hänelle pari puuroteriaa päivässä. Voit halutessasi vaihtaa hieman kuitupitoisempaan puuroon. Huomaa kuitenkin, että lapsen vatsa ei ole vielä tottunut suuriin kuitumääriin.

Ruokahalu ei ole vakio

Lapsi ei ole mikään kone. joskus hän on nälkäinen, joskus ei. Joskus hän syö todella paljon, joskus tuskin muruakaan. Tällaisista vaihteluista ei kannata huolestua.

 

Lapsi kyllä tietää itse, kuinka paljon hänen pitää syödä. Aikuisena sinun on vain luotettava siihen, että lapsen ruokahalu toimii. Sinun vastuullasi on tarjota hyvää ruokaa järkevinä ajankohtina ja noudattaa ruoka-aikoja. Lapsi voi myös syödä eri tavalla eri aterioilla. Tärkeintä on säilyttää ruokailun myönteisyys. Liika huoli ja moittiminen saattavat pilata luonnollisen ruokahalun.

 

Älä siis hermostu, jos lapsesi joskus hangoittelee vastaan. Niin kauan kuin lapsi voi hyvin ja hänen painonkehityksensä on tasaista, kaikki on kunnossa. Ota yhteyttä neuvolaan, mikäli jokin asia kuitenkin askarruttaa mieltäsi.

Välipala ei ole sama kuin napostelu

Hyvät välipalat ovat erityisen tärkeitä pikkulapsille, sillä he tarvitsevat polttoaineen täydennystä melko usein. Välipalojen määrä riippuu monista seikoista. Osaksi siitä, kuinka paljon lapsi syö pääaterioilla, osaksi siitä, kuinka pitkät ateriavälit ovat. Kokeilemalla löydät juuri teille sopivan ateriarytmin. Välipala ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsesi napostelisi jatkuvasti jotain. Jatkuva napostelu ei ole hyväksi hampaille ja voi pilata parhaimmankin ruokahalun. Tarjoa sen sijaan monipuolisia välipaloja.

 

Hyvä välipala voi olla äidinmaitoa, puuroa tai hedelmäsosetta. Lapset pitävät sormiruoasta. Lapsi voi noukkia sormin esim. hedelmäpaloja, riisikakkuja, suolattomia maissinaksuja, kovia leipäpaloja ja vähitellen myös pehmeää leipää.